5.7.1994

Asian käsittely Jyväskylän raastuvanoikeudessa

A:n korvausvaatimukset

Samalla kun A on B:tä ja C:tä vastaan ajetussa rikosjutussa vaatinut näille rangaistusta häneen kohdistuneesta murhan yrityksestä, A on vaatinut B:ltä ja C:ltä rikoksella aiheutetun vahingon johdosta korvaukseksi sairaalamaksuista 13 814,20 markkaa, kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä 200 000 markkaa, kosmeettisesta haitasta 200 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 200 000 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen 25.8.1989 lukien.

Raastuvanoikeus on 2.5.1990 julistamallaan päätöksellä oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 9 §:n nojalla erottanut A:n esittämät korvausvaatimukset erilliseksi asiaksi.

Raastuvanoikeuden päätös 4.3.1991

Sen jälkeen kun Vaasan hovioikeus oli 12.10.1990 antamallaan päätöksellä tuominnut B:n nuorena henkilönä muun muassa törkeästä pahoinpitelystä kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja C:n muun muassa törkeästä pahoinpitelystä neljäksi vuodeksi vankeuteen, raastuvanoikeus on korvausvaatimuksia koskevassa asiassa, kuultuaan B:tä ja C:tä heihin kohdistetuista vaatimuksista, lausunut selvitetyksi, että B ja C olivat 25.8.1989 Jyväskylässä olleet mukana usean henkilön, joista jotkut olivat olleet alle 15-vuotiaita, muodostamassa joukkiossa, joka oli sanotun päivän iltana kohdannut A:n. Seurueen kyllästyttyä A:n mukana oloon useat sen jäsenet olivat hakanneet ja potkineet vahvassa humalatilassa ollutta A:ta ja C oli ottanut A:n vaatteista esille Marinol-nimistä ainetta sisältäneen muovipullon sekä valellut A:n mainitulla I-luokan palavalla nesteellä. Sen jälkeen B oli sytyttänyt tuleen A:n vaatteet. B ja C sekä heidän mukanaan olleet muut henkilöt olivat tulen saatua vallan paenneet. Ennen kuin tuli oli saatu ulkopuolisten toimesta sammutetuksi, A oli ehtinyt saada vaikeat kolmannen asteen palovammat, jotka olivat vaatineet pitkän sairaalahoidon ja tulivat jättämään hänelle pysyvän haitan. B ja C olivat menettelyllään tahallaan aiheuttaneet A:lle edellä selostetut vaikeat ruumiinvammat sekä hengenvaaran ja tehneet rikoksen erityistä raakuutta ja julmuutta osoittavalla tavalla siten, että pahoinpitelyä oli pidettävä törkeänä.

Korvausoikeudenkäynnissä oli esitetty 31.8.1990 ja 10.12.1990 päivätyt ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin sekä plastiikkakirurgian erikoislääkärin lausunnot ynnä A:ta koskeva 31.8.1990 päivätty sairauskertomus. Näiden mukaan liekkipalovamma oli käsittänyt ihon pinta-alasta 55 - 60 prosenttia. Syvää kolmannen asteen palovammaa tästä oli ollut 40 prosenttia. Akuuttivaiheessa oli tehty useita kirurgisia toimenpiteitä. Sairaalahoito oli tapahtunut aikaväleillä 25.8.1989 -9.2.1990 sekä 31.8. - 10.9.1990. Palohaavojen jättämät arvet olivat vaatineet useita korjausleikkauksia, joista yhden oli ollut määrä tapahtua helmikuussa 1991. Palovamma oli määritelty vaikeaksi. Pysyvää haittaa ilmeni A:n olkanivelten liikkeiden rajoituksena siten, että hän pystyi nostamaan yläraajaansa vaakatasoon sivusta ja edestä. Oikean käden peukalonhangassa oli ihoa kiristävää arpikudosta ja kädenselän iho oli hyvin paksua. Kyynärnivelen liikkeet olivat rajoittuneet. Vartalolla olevien palovamma-arpien vuoksi A:n kulkuasento oli selvästi kumara. Kaulan vasemmalla puolella oleva paksu arpimuodostuma esti pään kiertoliikkeet oikealle. A joutui jatkuvasti käyttämään painevaatteita, joiden käytössä ja paloarpien hoidossa hän tarvitsi toisten ihmisten apua, ja hän kävi jatkuvasti kuntoutettavana. Vammat tulivat jättämään sekä toiminnallisen että esteettisen haitan, jonka haittaluokaksi oli plastiikkakirurgian erikoislääkärin lausunnon mukaan arvioitu vähintään 6. Lausuntojen mukaan palovammojen hoito oli yleensä hyvin kivuliasta, ja toistuvat leikkaukset tulivat myöhemmässäkin vaiheessa lisäämään A:n kärsimyksiä.

Raastuvanoikeus on todennut kärsimyksestä vaaditun korvauksen osalta, että A:han kohdistunut rikos ei ollut ollut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut eikä muu sen kaltainen rikos. Näin ollen vaatimus kärsimyksen korvaamisesta ei perustunut lakiin.

Raastuvanoikeuden mukaan oli oikeuskäytännön ja tieteisopin perusteella katsottu, että koska vahingon korvaamisen tarkoituksena oli turvata rikoksen uhrin asema ja koska syyllisyyden asteesta riippuva erilainen lopputulos voitiin saavuttaa korvauksia sovittelemalla, korvauksen perusmäärä ei riippunut siitä, oliko teko ollut tahallinen vai tuottamuksellinen. Näin ollen tapauksessa voitiin soveltaa niitä periaatteita, jotka ilmenivät liikennevahinkolautakunnan määrittelemissä vuotta 1990 koskevissa korvausnormeissa.

Sairaalamaksuja koskeva vaatimus oli perustunut luotettaviin selvityksiin. Kipua ja särkyä koskeva vaatimus oli sisältänyt aikarajoituksen 31.8.1990 saakka. Koska tästä oli ollut pääteltävissä, että tältä osin tultiin esittämään vaatimuksia myöhemminkin, raastuvanoikeus on pitänyt 48 000 markkaa kohtuullisena korvauksena. Kosmeettista haittaa koskeva vaatimus oli esitetty lopullisena, ja tältä osin raastuvanoikeus on katsonut kohtuulliseksi korvaukseksi 42 000 markkaa. Pysyvää vikaa ja haittaa koskevaksi kohtuulliseksi lopulliseksi korvaukseksi on katsottu 65 000 markkaa. Koska B ja C olivat aiheuttaneet A:lle vammat tahallisella rikoksella, erityisiä syitä korvausten sovitteluun ei ollut.

Raastuvanoikeus on velvoittanut B:n ja C:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle sairaalamaksuista 13 814,20 markkaa, kivusta ja särystä 48 000 markkaa, kosmeettisesta haitasta 42 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 65 000 markkaa eli yhteensä 168 814,20 markkaa 16 prosentin korkoineen 155 000 markalle 25.8.1989 lukien sekä sairaalamaksujen osalta 8 490,80 markalle 15.1.1990 lukien, 3 120 markalle 26.2.1990 lukien, 2 000 markalle 11.4.1990 lukien, 60 markalle 24.4.1990 lukien, 83,40 markalle 9.5.1990 lukien ja 60 markalle 22.8.1990 lukien.

Vaasan hovioikeuden tuomio 22.6.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun toistaen korvausvaatimuksensa, on lausunut, että esitetyn selvityksen mukaan A:lle aiheutuneet hyvin vaikeat palovammat olivat 31.8.1990 mennessä vaatineet 12 leikkausta nukutuksessa. Lääkärintodistuksen mukaan näin vaikea palovamma tehohoitoineen, leikkauksineen ja hengityskonehoitoineen oli fyysisesti äärimmäisen rasittava. Palovammasta sekä sen vaatimista leikkauksista johtuvat kivut ja tuskat oli lääkärintodistuksen mukaan määritelty määrältään ja laadultaan hyvin vaikeiksi. B:n ja C:n A:lle aiheuttamat vammat olivat siten aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon kipua ja särkyä.

Näillä perusteilla hovioikeus on korottanut A:lle 31.8.1990 mennessä aiheutuneesta kivusta ja särystä maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen 80 000 markaksi raastuvanoikeuden tuomitsemine korkoineen siten, että 25.8.1989 lukien maksettavaksi määrätty korko oli laskettava 187 000 markalle. Muilta osin raastuvanoikeuden päätös on jätetty pysyväksi.

Välitoimenpiteet

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on antanut asiassa Korkeimman oikeuden pyytämän lausunnon.

A sekä B ja C yhdessä ovat antaneet lausunnon johdosta heiltä pyydetyt vastineet.

Perustelut

Liikennevakuutuslailla muodostettu valtioneuvoston asettama liikennevahinkolautakunta on liikennevahinkojen korvaustoimen yhtenäistämistä varten antanut normeja ja ohjeita. Vaikka nämä normit ja ohjeet eivät sido tuomioistuimia, niitä on korvauskäytännössä yleisesti käytetty ohjeena vahingonkorvauksen suuruutta määriteltäessä. Se, onko vahinko aiheutettu tahallisella vai tuottamuksellisella teolla, ei sinänsä vaikuta vahingonkorvauksen määrään. Liikennevahinkolautakunnan normien ja ohjeiden periaatteet voidaan ottaa huomioon myös määrättäessä tahalliseen rikokseen perustuvia vahingonkorvauksia. Yksittäiseen vahinkoon liittyvät erityispiirteet, mukaan luettuna vahingon aiheuttaneen rikoksen tekijän syyllisyyden aste, vaativat kuitenkin usein poikkeamaan normien ja ohjeiden mukaisesta kaavamaisesta ratkaisusta.

A on vaatinut korvausta kivusta ja särystä sekä siihen sisältyvästä kärsimyksestä 31.8.1990 saakka. A:lla on todettu syvät III asteen palovammat. Hän on ollut leikkauksissa ja hänelle on suoritettu lukuisia ihonsiirtoja. Esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan hänelle on jouduttu antamaan runsaasti kipulääkitystä, jonka vuoksi tajunnantaso oli alentunut. Hän on ollut kytkettynä hengityslaitteeseen sekä eristettynä tulehdusvaaran vuoksi. Vammautumisen jälkeen hän on ollut usean viikon ajan alttiina hengenvaarallisille lisäsairauksille, minkä lisäksi hänellä on ollut palovammojen tulehtumisen vuoksi useita verenmyrkytysvaiheita. Palovammoista ja niiden vaatimasta leikkaushoidosta aiheutuneet kivut ja tuska ovat määrältään ja laadultaan olleet hyvin vaikeat. Teko, jolla vahingot on A:lle aiheutettu, osoittaa tekijöissään julmuutta sekä piittaamattomuutta A:n ihmisarvosta. Tuon tekoon liittyvän erityispiirteen voidaan otaksua lisänneen sitä kipuun ja särkyyn sisältyvää tuskaa, jota A on teon seurauksena joutunut kärsimään. Sen vuoksi ja myös yhteiskunnassa vallitsevat sosiaaliset ja eettiset arvostukset huomioon ottaen A:lle kivusta ja särystä tuomittua korvausta on pidettävä riittämättömänä.

Esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan A:lle on vaikea-asteisen palovamman jälkeen jäänyt toiminnanvajavuutta molempiin olkaniveliin, oikeaan kyynärniveleen ja oikeaan käteen. Tämä ilmenee lähinnä peukalon ja etusormen sekä kaulan ja vartalon liikkuvuuden heikentymisenä. Antamassaan lausunnossa terveydenhuollon oikeusturvakeskus on katsonut, että sosiaali- ja terveysministeriön haittaluokituksesta antaman päätöksen (1012/86) nojalla A:n tapauksessa on sovellettava vähintään haittaluokkaa 7. Haittaluokan määritys on tehty vuonna 1990 tapahtuneiden tutkimusten perusteella. A on terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon johdosta todennut, ettei siinä määritellyn pysyvän vian ja haitan osalta ole huomautettavaa.

Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että alempien oikeuksien kivusta ja särystä sekä pysyvästä viasta ja haitasta tuomitsemia korvauksia on korotettava. Korkein oikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi kivusta ja särystä sekä siihen sisältyvästä kärsimyksestä 130 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta, johon sisältyy myös ylävartalon vaikeiden palovamma-arpien aiheuttama kosmeettinen haitta, 160 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:lle kivusta ja särystä 130 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 160 000 markkaa eli yhteensä 290 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.8.1989 lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.